Kirstunvartijalta

Muuttumisjuttuja on mukava lukea. Kuvat ennen ja jälkeen kutkuttavat ja parhaassa tapauksessa saavat epäuskoisena hämmästelemään. Naistenlehtien pärstänpäivitys on köykäistä kamaa Matisan kunnostukseen verrattuna, kun se VR:n 150-vuotisjuhlien kunniaksi palautetaan voimainsa päivien asuun. Vaan siitä kai ihmisten muuttumisleikeissäkin pohjimmiltaan on kyse: halutaan fiksata muutama vuosikymmen ajan patinaa pois. Matisa on kukkivassa karmeudessaan vaikuttava näky. Upeat värit! Silti odotan innolla hetkeä, kun rumasta ankanpoikasesta kehkeytyy joutsen. (Hyvät rautatieharrastajat, suokaa anteeksi ontuvat vertaukseni).

Koska mikään kevyt ehostus ei Matisa -raiteentukemiskoneelle riitä, tarvitaan satoja ellei tuhansia talkootyötunteja, muutama hehto kahvia ja tietysti tukku kahisevaa. Liikenne- ja viestintäministeriö myönsi seuralle 1300 euron avustuksen projektia varten. Summa kirjautui tilille huhtikuun alussa, joten on hyvä, että hihojen heiluminen saatiin eilen projektin osalta käyntiin. Avustus velvoittaa, kuten puheenjohtajamme toukokuun jäsentiedotteessa totesi.

Matisan kunnostus on talkooaktiivien osaavissa käsissä. Rennolla meiningillä ja hurtilla huumorilla homma hoituu. Aikakin lienee puolella: valmista pitäisi olla vasta vuonna 2012. Minä kirstunvartijana seurailen sivusta. Mitä rahaliikenteeseen tulee, niin on ollut ilahduttavaa huomata avoimuus, jolla yhdistyksen asioita hoidetaan. Sähköpostiliikenne on ollut vilkasta, kun projektiin liittyvistä hankinnoista on keskusteltu ja päätetty. Olen postituslistalla, vaikka tietotaitoni on tyystin eri aloilta kuin mitä kunnostusprojekti vaatii. Euron päälle ymmärrän, mutta Kemppi on jo toinen juttu.