Osoitteenmuutos

Matisan kotipaikan osoite muuttuu. Tosin vain virtuaalisesti – itse raiteentukemiskone ei lähde mihinkään Toijalan veturitallista. Veturimuseon ja Museoveturiseura ry:n WWW-sivujen osoite on nykyisin http://yhdistykset-akaa.fi/veturimuseo

Toijalan, sittemmin Akaan, kaupunki tarjosi yhdistyksille kotisivutilaa palvelimellaan 1990-luvun loppupuolelta aina vuoteen 2008 saakka. Laitteistopäivityksen tultua väistämättä eteen kaupunki ei katsonut enää mahdolliseksi jatkaa palvelua, olihan moni yhdistys jo siirtänyt sivustonsa erilaisiin ylläpitoa helpottaviin julkaisujärjestelmiin. Siirtymäkaudeksi 2009 kaupunki tarjoaa vielä ostopalveluna hankitun web-hotellipalvelun, mutta viimeistään tämän vuoden loppuessa yhdistysten on löydettävä sivuilleen uusi koti.

Veturimuseon, samoin kuin parin muun akaalaisen yhdistyksen, sivut on siirretty Nebulan tarjoamaan web-hotelliin. Niille on rekisteröity domain-nimi, joka ei juuri poikkea vanhasta. Veturimuseonkin sivujen osoite on lähes sama kuin aikaisemmin: vain yhdistykset-sanan perässä on nyt viiva pisteen sijasta. Vanha osoite lakkaa toimimasta vuoden 2009 lopussa, joten Veturimuseon sivuille osoittavat kirjanmerkit ja mahdolliset linkit toivotaan päivitettävän ajan tasalle.

Onko Veturimuseo sitten yhdistys? Ei varsinaisesti, vaikka museon toinen ylläpitäjä ja omistaja – Akaan kaupungin rinnalla - onkin Museoveturiseura ry. Seuran ansiosta museon sivuja saatiin pitää kaupungin yhdistyksille tarkoitetussa web-hotellissa.

Veturimuseon sivut ovat olleet rakenteeltaan samanlaiset julkaisemisestaan, maaliskuusta 1998, saakka. Vaikka ne aikanaan saivat kiitosta jopa opetushallitukselta, on aika ajanut jo kauan sitten niiden ohi. Sivut eivät valitettavasti noudata mitään W3C:n standardia. Myös sivujen päivittäminen on todettu työlääksi. Verkottuneessa maailmassa on kuitenkin parempi olla "online" edes huonoilla sivuilla kuin ei ollenkaan, joten Veturimuseon "old school" -sivusto saa palvella sellaisenaan uudessakin osoitteessa niin kauan kuin Museoveturiseuran piirissä mahdollisesti joskus ryhdymme uudistamaan sivuja.

Veturimuseo ja Museoveturiseura ry kiittävät Akaan kaupunkia pitkäaikaisesta hyvästä web-hotellipalvelusta.

Museojunaliikennettä Matisan maisemissa

Tämä ei liity suoranaisesti Matisa-projektiin, mutta kylläkin sen taustayhteisöön. Tulkoon tähänkin blogiin siis kirjatuksi maksamaton ennakkomainos tulevasta museojunatapahtumasta. Haapamäen Museoveturiyhdistys ry ja Veturimuseo järjestävät museojuna-ajelun Toijalan-Valkeakosken-radalla lauantaina 8.8.2009. Puukorisista matkustajavaunuista koostuvan junan veturina toimii vanha tuttu "Pikku-Jumbo" eli haapamäkeläisten Tk3 nro 1136 (pakottavassa tapauksessa juna voidaan ajaa myös vanhan Dv-sarjan dieselveturilla).



Museojunamatkan yhteyteen voi liittää pikaisen käynnin vaikkapa Valkeakosken asuntomessuilla. Juna ajaa päivän aikana kahdesti Toijalasta Valkeakoskelle ja takaisin. Matkalla voi poiketa myös Ilolan maatilamatkailun ravintola Wanhalla Asemalla. Aikataulu on seuraava:

Asema	Lähtö		Tulo
Toijala	11:10
Metsäkansa	11:50		11:30
Valkeakoski	12:35		12:10
Metsäkansa	12:55		X
Toijala			13:15
Toijala	14:15
Metsäkansa	15:00		14:35
Valkeakoski	16:00		15:20
Metsäkansa	16:20		X
Toijala			16:40

X = Pysähtyy tarvittaessa

Meno-paluulippujen hinnat ovat:
Aikuiset: 20,00 euroa
Lapset (4-15-v.): 10,00 euroa
Perhe: 45,00 euroa.
Lippuja myydään vain junassa käteisellä.

Museojunaliikenteessä voi aina sattua kaikenlaista, joten järjestäjä varaa ylivoimaisen esteen sattuessa oikeuden peruuttaa ajon tai ajaa sen eri kalustolla.

Tiilitallin suojiin

Keskiviikkoisen hiekkapuhalluksen ja pohjamaalauksen jälkeen sää on suosinut ulkoilua Matisankin osalta. Tämän päivän talkoissa kone kuitenkin työnnettiin miehissä sisälle. Hyvä niin, kun iltapäivällä tuli muutama sadepisara.

Toijalan veturitallin viimeinenkin raidemetri on ollut museokalustoa täynnä jo 1990-luvun alkupuolelta saakka. Siksi muunmuassa Matisa ja "Lättähatun" EFiab nro 11655 -liitevaunu ovat jouuneet seisomaan ulkona. Matisalle sisätilan luovutti Lännen Tehtaat Oy:n vanha DV-100 (Move21). Kyseinen alunperin sotakorvausveturiksi rakennettu, mutta Suomeen jäätyään 1524 mm:n raideleveydelle muutettu pikkudiesel lähtee todennäköisesti ensi viikon torstaina uudelle omistajilleen Museorautatieyhdistys ry:lle Jokioisiin. Veturimuseossa on jo yksi DV-100 – vuonna 1990 ajokuntoon entisöity entinen Forcit Oy:n veturi – ja lounaishämäläinen veljesyhdistys ilmaisi olevansa kiinnostunut tästä toisesta. Leveäraiteisena veturi ei luonnollisestikaan sovellu kapearaiteiseen kalustoon keskittyvän Museorautatieyhdistyksen aktiivikäyttöön, mutta ainakin varaosalähteeksi Move21:lle se kelvannee.

Hiekkapuhallus ja pohjamaalaus valmiit

Matisa sai tänään ensin hiekkakylvyn ja sitten pohjamaalin. Kone on nyt jokseenkin aavemaisen näköinen, mitä kesäinen ympäristö korostaa. Matisaa voisi tämänpäiväisessä olomuodossaan kaupata vaikka Tähtien sota- elokuviin pahisten keisarikunnan taisteluvälineeksi.



Museoveturiseuralla ei ole omia hiekkapuhallus- tai ruiskumaalauslaitteita, joten ministeriön rahaa roiskui päivän aikana kiitettävästi.

Ehdin käväisemään tallilla vasta, kun ruiskumiehet jo lopettelivat. Käytiin seuraavan kaltainen keskustelu:

- Morjens. Teitillä on urakka sitten valmis.
- Juu. Miltäs näyttää? Sää olet varmaan niitä tän paikan talkoomiähiä?
- Olemmää.
- Mää aattelin vaan, kun olit niin helpottuneen näkönen. Tossa olis meinaan ollu teräsharjan kanssa pikkasen töitä.

Kirstunvartijalta

Muuttumisjuttuja on mukava lukea. Kuvat ennen ja jälkeen kutkuttavat ja parhaassa tapauksessa saavat epäuskoisena hämmästelemään. Naistenlehtien pärstänpäivitys on köykäistä kamaa Matisan kunnostukseen verrattuna, kun se VR:n 150-vuotisjuhlien kunniaksi palautetaan voimainsa päivien asuun. Vaan siitä kai ihmisten muuttumisleikeissäkin pohjimmiltaan on kyse: halutaan fiksata muutama vuosikymmen ajan patinaa pois. Matisa on kukkivassa karmeudessaan vaikuttava näky. Upeat värit! Silti odotan innolla hetkeä, kun rumasta ankanpoikasesta kehkeytyy joutsen. (Hyvät rautatieharrastajat, suokaa anteeksi ontuvat vertaukseni).

Koska mikään kevyt ehostus ei Matisa -raiteentukemiskoneelle riitä, tarvitaan satoja ellei tuhansia talkootyötunteja, muutama hehto kahvia ja tietysti tukku kahisevaa. Liikenne- ja viestintäministeriö myönsi seuralle 1300 euron avustuksen projektia varten. Summa kirjautui tilille huhtikuun alussa, joten on hyvä, että hihojen heiluminen saatiin eilen projektin osalta käyntiin. Avustus velvoittaa, kuten puheenjohtajamme toukokuun jäsentiedotteessa totesi.

Matisan kunnostus on talkooaktiivien osaavissa käsissä. Rennolla meiningillä ja hurtilla huumorilla homma hoituu. Aikakin lienee puolella: valmista pitäisi olla vasta vuonna 2012. Minä kirstunvartijana seurailen sivusta. Mitä rahaliikenteeseen tulee, niin on ollut ilahduttavaa huomata avoimuus, jolla yhdistyksen asioita hoidetaan. Sähköpostiliikenne on ollut vilkasta, kun projektiin liittyvistä hankinnoista on keskusteltu ja päätetty. Olen postituslistalla, vaikka tietotaitoni on tyystin eri aloilta kuin mitä kunnostusprojekti vaatii. Euron päälle ymmärrän, mutta Kemppi on jo toinen juttu.

Työt alkuun

Museoveturiseuran edellisissä talkoissa vapun jälkeisenä lauantaina Matisa siirrettiin vanhan kuonamontun raiteelle, jossa sen työstäminen käy helpommin kuin veturitallin vieressä. Siirto tehtiin miesvoimin. Kone ei paina kuin alun toistakymmentä tonnia ja teräspyörän kitka vasten teräskiskoa on vähäinen, mutta nestemoottorin aiheuttamien vastusten vuoksi kone liikkuu raskaasti. Monta kertaa matkan sai laittaa uudelleen alulle pyörien alta rautakangilla paaksaamalla.


Matisa koko ruosteisessa komeudessaan kuonamontun raiteella 2.5.2009.

Edelliset talkoot menivät pääosin kevätkunnostustöiden merkeissä eli talvenaikaisia sää- ja ilkivaltavaurioita korjaillessa: paikkamaalauksista veturitallin ulko-oven tekemiseen ja kääntölavan ikkunan korjaukseen. Matisan kimppuun päästiin tänään. Suunnitelmien mukaisesti kone riisuttiin enemmän tai vähemmän helposti irrotettavista osista tulevaa hiekkapuhalluskäsittelyä silmälläpitäen.


Irtoroskan ja -ruosteen poisvientiin tarvittiin kottikärryt.

On mahdollista, että kaikkia nyt irti otettuja osia ei kiinnitetä takaisin. Asia riippuu siitä, mihin entistämisasuun päädymme. Esimerkiksi katon reunojen loppuopastevalot eivät kuulu alkuperäiseen, muun muassa Valtionrautateiden 100-vuotiskuvateoksessa esiteltyyn, asuun. Noista neljästä lyhdystä vain yksi irtosi normaaliin tapaan kiinto- ja hylsyavaimella; muiden pultit olivat niin ruostuneet, että ne piti porata pois.


Juha Solin ja Ilkka Tuominen irrottavat kaidetta.

Irti otettiin muun muassa kaikki ikkunat, valot, kaiteet ja luukut, jäähdyttimen suojakoppa ja polttoainepumppu.


Timo Mattila irrottamassa polttoainepumppua.

Talkoopäivän lopputuloksena oli riisuttu malli. Yhtä surulliselta se näyttää kuin ennenkin paitsi yhdessä suhteessa. Nyt sille on tehty jotakin.

Matisa-B27

Tukeminen on radan kunnossapitotöiden tärkeimpiä vaiheita, koska sen huolellisesta suorittamisesta riippuu raiteen säilyminen oikeassa asennossa, mikä seikka puolestaan olennaisesti estää kiskojonojen kulumista varsinkin kiskojonojen aroissa kohdissa, jatkoksissa.
Leskinen, E: Kunnossapito. Teoksessa Valtionrautatiet 1937-1962. Toim. Korhonen, Yrjö. Helsinki 1962.

Matisa B-27-tyyppiset raiteentukemiskoneet otettiin käyttöön vuonna 1960. Nämä kevyet koneet oli mahdollista siirtää tuettavan raiteen sivuun helpommin kuin raskaat, vuonna 1954 hankitut, tukemiskoneet.

Nämä koneet on tarkoitettu pelkästään raiteen tukemiseen. Tällaisia koneita on VR:lle hankittu neljä; kaksi Matisa Standardt vuosimallia 1955 ja 1956 ja kaksi Matisa-B27 vm. 1958 ja 1959. Nämä koneet olivat käytössä verrattain kauan, koska viimeinen niistä romutettiin vasta 1984.
Virtanen, Henry: Ratatyökoneet. Teoksessa Valtionrautatiet 1962-1987. Toim. Pölhö, Eljas. Helsinki 1987.

Valtionrautateiden vuoden 1987 historiikkiin kirjoitettu teksti on virheellinen - todennäköisesti ennenaikainen- koska yksi Matisa-B27-tyyppinen raiteentukemiskone päätyi säilytykseen Toijalassa vastikään perustettuun Veturimuseoon museonhoitaja Olavi Kilpiön työn tuloksena.

Tämä raiteentukemiskone on tarkoitus entistää. Työn suorittaa Veturimuseota yhdessä Akaan kaupungin kanssa ylläpitävä Museoveturiseura ry.