Tiilitallin suojiin

Keskiviikkoisen hiekkapuhalluksen ja pohjamaalauksen jälkeen sää on suosinut ulkoilua Matisankin osalta. Tämän päivän talkoissa kone kuitenkin työnnettiin miehissä sisälle. Hyvä niin, kun iltapäivällä tuli muutama sadepisara.

Toijalan veturitallin viimeinenkin raidemetri on ollut museokalustoa täynnä jo 1990-luvun alkupuolelta saakka. Siksi muunmuassa Matisa ja "Lättähatun" EFiab nro 11655 -liitevaunu ovat jouuneet seisomaan ulkona. Matisalle sisätilan luovutti Lännen Tehtaat Oy:n vanha DV-100 (Move21). Kyseinen alunperin sotakorvausveturiksi rakennettu, mutta Suomeen jäätyään 1524 mm:n raideleveydelle muutettu pikkudiesel lähtee todennäköisesti ensi viikon torstaina uudelle omistajilleen Museorautatieyhdistys ry:lle Jokioisiin. Veturimuseossa on jo yksi DV-100 – vuonna 1990 ajokuntoon entisöity entinen Forcit Oy:n veturi – ja lounaishämäläinen veljesyhdistys ilmaisi olevansa kiinnostunut tästä toisesta. Leveäraiteisena veturi ei luonnollisestikaan sovellu kapearaiteiseen kalustoon keskittyvän Museorautatieyhdistyksen aktiivikäyttöön, mutta ainakin varaosalähteeksi Move21:lle se kelvannee.

Hiekkapuhallus ja pohjamaalaus valmiit

Matisa sai tänään ensin hiekkakylvyn ja sitten pohjamaalin. Kone on nyt jokseenkin aavemaisen näköinen, mitä kesäinen ympäristö korostaa. Matisaa voisi tämänpäiväisessä olomuodossaan kaupata vaikka Tähtien sota- elokuviin pahisten keisarikunnan taisteluvälineeksi.



Museoveturiseuralla ei ole omia hiekkapuhallus- tai ruiskumaalauslaitteita, joten ministeriön rahaa roiskui päivän aikana kiitettävästi.

Ehdin käväisemään tallilla vasta, kun ruiskumiehet jo lopettelivat. Käytiin seuraavan kaltainen keskustelu:

- Morjens. Teitillä on urakka sitten valmis.
- Juu. Miltäs näyttää? Sää olet varmaan niitä tän paikan talkoomiähiä?
- Olemmää.
- Mää aattelin vaan, kun olit niin helpottuneen näkönen. Tossa olis meinaan ollu teräsharjan kanssa pikkasen töitä.

Kirstunvartijalta

Muuttumisjuttuja on mukava lukea. Kuvat ennen ja jälkeen kutkuttavat ja parhaassa tapauksessa saavat epäuskoisena hämmästelemään. Naistenlehtien pärstänpäivitys on köykäistä kamaa Matisan kunnostukseen verrattuna, kun se VR:n 150-vuotisjuhlien kunniaksi palautetaan voimainsa päivien asuun. Vaan siitä kai ihmisten muuttumisleikeissäkin pohjimmiltaan on kyse: halutaan fiksata muutama vuosikymmen ajan patinaa pois. Matisa on kukkivassa karmeudessaan vaikuttava näky. Upeat värit! Silti odotan innolla hetkeä, kun rumasta ankanpoikasesta kehkeytyy joutsen. (Hyvät rautatieharrastajat, suokaa anteeksi ontuvat vertaukseni).

Koska mikään kevyt ehostus ei Matisa -raiteentukemiskoneelle riitä, tarvitaan satoja ellei tuhansia talkootyötunteja, muutama hehto kahvia ja tietysti tukku kahisevaa. Liikenne- ja viestintäministeriö myönsi seuralle 1300 euron avustuksen projektia varten. Summa kirjautui tilille huhtikuun alussa, joten on hyvä, että hihojen heiluminen saatiin eilen projektin osalta käyntiin. Avustus velvoittaa, kuten puheenjohtajamme toukokuun jäsentiedotteessa totesi.

Matisan kunnostus on talkooaktiivien osaavissa käsissä. Rennolla meiningillä ja hurtilla huumorilla homma hoituu. Aikakin lienee puolella: valmista pitäisi olla vasta vuonna 2012. Minä kirstunvartijana seurailen sivusta. Mitä rahaliikenteeseen tulee, niin on ollut ilahduttavaa huomata avoimuus, jolla yhdistyksen asioita hoidetaan. Sähköpostiliikenne on ollut vilkasta, kun projektiin liittyvistä hankinnoista on keskusteltu ja päätetty. Olen postituslistalla, vaikka tietotaitoni on tyystin eri aloilta kuin mitä kunnostusprojekti vaatii. Euron päälle ymmärrän, mutta Kemppi on jo toinen juttu.

Työt alkuun

Museoveturiseuran edellisissä talkoissa vapun jälkeisenä lauantaina Matisa siirrettiin vanhan kuonamontun raiteelle, jossa sen työstäminen käy helpommin kuin veturitallin vieressä. Siirto tehtiin miesvoimin. Kone ei paina kuin alun toistakymmentä tonnia ja teräspyörän kitka vasten teräskiskoa on vähäinen, mutta nestemoottorin aiheuttamien vastusten vuoksi kone liikkuu raskaasti. Monta kertaa matkan sai laittaa uudelleen alulle pyörien alta rautakangilla paaksaamalla.


Matisa koko ruosteisessa komeudessaan kuonamontun raiteella 2.5.2009.

Edelliset talkoot menivät pääosin kevätkunnostustöiden merkeissä eli talvenaikaisia sää- ja ilkivaltavaurioita korjaillessa: paikkamaalauksista veturitallin ulko-oven tekemiseen ja kääntölavan ikkunan korjaukseen. Matisan kimppuun päästiin tänään. Suunnitelmien mukaisesti kone riisuttiin enemmän tai vähemmän helposti irrotettavista osista tulevaa hiekkapuhalluskäsittelyä silmälläpitäen.


Irtoroskan ja -ruosteen poisvientiin tarvittiin kottikärryt.

On mahdollista, että kaikkia nyt irti otettuja osia ei kiinnitetä takaisin. Asia riippuu siitä, mihin entistämisasuun päädymme. Esimerkiksi katon reunojen loppuopastevalot eivät kuulu alkuperäiseen, muun muassa Valtionrautateiden 100-vuotiskuvateoksessa esiteltyyn, asuun. Noista neljästä lyhdystä vain yksi irtosi normaaliin tapaan kiinto- ja hylsyavaimella; muiden pultit olivat niin ruostuneet, että ne piti porata pois.


Juha Solin ja Ilkka Tuominen irrottavat kaidetta.

Irti otettiin muun muassa kaikki ikkunat, valot, kaiteet ja luukut, jäähdyttimen suojakoppa ja polttoainepumppu.


Timo Mattila irrottamassa polttoainepumppua.

Talkoopäivän lopputuloksena oli riisuttu malli. Yhtä surulliselta se näyttää kuin ennenkin paitsi yhdessä suhteessa. Nyt sille on tehty jotakin.

Matisa-B27

Tukeminen on radan kunnossapitotöiden tärkeimpiä vaiheita, koska sen huolellisesta suorittamisesta riippuu raiteen säilyminen oikeassa asennossa, mikä seikka puolestaan olennaisesti estää kiskojonojen kulumista varsinkin kiskojonojen aroissa kohdissa, jatkoksissa.
Leskinen, E: Kunnossapito. Teoksessa Valtionrautatiet 1937-1962. Toim. Korhonen, Yrjö. Helsinki 1962.

Matisa B-27-tyyppiset raiteentukemiskoneet otettiin käyttöön vuonna 1960. Nämä kevyet koneet oli mahdollista siirtää tuettavan raiteen sivuun helpommin kuin raskaat, vuonna 1954 hankitut, tukemiskoneet.

Nämä koneet on tarkoitettu pelkästään raiteen tukemiseen. Tällaisia koneita on VR:lle hankittu neljä; kaksi Matisa Standardt vuosimallia 1955 ja 1956 ja kaksi Matisa-B27 vm. 1958 ja 1959. Nämä koneet olivat käytössä verrattain kauan, koska viimeinen niistä romutettiin vasta 1984.
Virtanen, Henry: Ratatyökoneet. Teoksessa Valtionrautatiet 1962-1987. Toim. Pölhö, Eljas. Helsinki 1987.

Valtionrautateiden vuoden 1987 historiikkiin kirjoitettu teksti on virheellinen - todennäköisesti ennenaikainen- koska yksi Matisa-B27-tyyppinen raiteentukemiskone päätyi säilytykseen Toijalassa vastikään perustettuun Veturimuseoon museonhoitaja Olavi Kilpiön työn tuloksena.

Tämä raiteentukemiskone on tarkoitus entistää. Työn suorittaa Veturimuseota yhdessä Akaan kaupungin kanssa ylläpitävä Museoveturiseura ry.