Värin valinnan vaikeus ja pintamaalauksen helppous

Matisan entisöintityö on kesän aikana edennyt lähinnä kattorakenteiden peltitöiden ja maalausvalmistelujen merkeissä.

Värivalinta osoittautui hankalaksi. Museoveturiseuralla oli apunaan parhaat voimat tietojen etsimiseksi mm. viranomaisten arkistoista, mutta tietoja ei löytynyt. Säilyneet kuvalähteet eivät ole antaneet tästä yksilöstä juurikaan väri-informaatiota. Mustavalkovalokuvia on säilynyt runsaasti, mutta ne antavat vain karkeaa suuntaa värisävyjen suhteen. Jarmo Pyytövaaran kesällä 1974 Lahdessa kuvaama sisartoppaaja Ttk-Rto 9 näyttää kuvassa mustalta, mutta ainakaan musta ei Toijalan Matisa, samaan aikaan nimellä Ttk-Rto 10, ole missään vaiheessa ollut.

Värisävyn etsimisessä jouduttiin turvautumaan perinteiseen konservoinnin materiaalimäärittelymenetelmään eli poistamaan maalikerroksia halutun sävyn löytämiseksi. Pohjimmainen maalikerros oli vaaleanvihreä. Sen päälle oli maalattu tummanvihreitä kerroksia. Näiden päällä oli kerros ja paikoin useampi koneen viimeiseksi jääneestä värisävystä kertovaa pääosin punakeltaista väritystä.

Punakeltaisen värityksen suhteen olisi ollut ongelmallista palauttaa mainitun kahden päävärin suhdetta koneen eri osissa johonkin todellisuudessa käytössä olleeseen yhdistelmään. Viimeiseksi jäänyt, hylkäyshetkellä vuonna 1984 käytössä ollut väritys olisi ollut verraten helppo palauttaa, mutta sitä ei haluttu tehdä. Museoveturiseura tavoitteli väritystä, joka koneessa on ollut siihen aikaan, kun Veturimuseon veturit tai ainakin niiden enemmistö on ollut aktiivikäytössä - toisin sanoen ulkoasua 1950-luvun lopun ja 1970-luvun alun väliltä. Yhteys Veturimuseon vetureihin on museon kokoelmapolitiikan kannalta erityisen keskeinen kysymys, koska raiteentukemiskoneen sisällyttäminen veturimuseon kokoelmien keruuperiaatteisiin on oikeutetusti kyseenalaistettavissa.

Pohjimmaisen vaaleanvihreän maalikerroksen osalta ei päästy varmuuteen, oliko kyseessä pohjamaali, ns. tehdasväri vai Suomessakin käytössä ollut väri. Museoveturiseura päätyi toiseksi vanhimpaan värikerrostumaan, joka jossakin määrin muistuttaa tuttua "veturinvihreää". Tummanvihreä oli sikäli helppo valinta, että se on ollut selkeä pääväri (kuten mahdollisesti aivan aluksi myös alimmainen vaalenvihreä kerros) eikä sen kanssa näytä käytetyn muita lisävärejä kuin yllä linkitetyssä Pyytövaaran vuoden 1974 toista Matisa-yksilöä esittävässä valokuvassa esiintyvää kattorakenteiden harmaata ja tiettyjen komponenttien punaista. Kuvassa Matisa on vielä hetken vuoden 2009 mukaisessa harmaassa pohjamaalissaan - harmaa pohjamaali ei löydettyjen maalikerrosten mukaan ole missään määrin aito, mutta puoltaa paikkaansa jäädessään näkymättömiin ja ennen kaikkea turvatessaan pintamaalin säilyvyyden (kuva: Simo Tuominen 28.7.2011).

Onko valittu väritys aito? Aitouden käsite on museologiassa problemaattinen. Matisaan verrattavissa olevan teknillisen järjestelmän - tässä tapauksessa Messerschmitt Bf 109 -lentokoneen - entisöinnin problematiikasta kirjoittaa Keski-Suomen Ilmailumuseon emeritusjohtaja Hannu Valtonen museologian (heritologian) tieteenalan väitöskirjassaan seuraavasti: "Miten määritellä käsite 'aitous', kun kyseessä on lentokoneen kaltainen objekti, jonka luonteeseen kuuluu sen käytössä ollessa jatkuva korjaus ja muuntelu? Millä perusteella valitaan vaikkapa se ajankohta, johon ilmiasu tähdätään silloin, kun kone joudutaan vaikkapa maalaamaan?" (Valtonen, Hannu: Tavallisesta kuriositeetiksi - kahden Keski-Suomen Ilmailumuseon Messerschmitt Bf 109 -lentokoneen museoarvo. Diss. Keski-Suomen Ilmailumuseon julkaisuja 9. Jyväskylä 2006. S. 55).

Museoveturiseura valitsi tummanvihreän värisävyn perustuen kolmeen seikkaan:

• se on ollut käytössä kyseisessä raiteentukemiskoneyksilössä
• se edustaa samaa aikakautta kuin valtaosa Veturimuseon vetureista, eli väri on linjassa museon kokoelmien keruuperiaatteiden kanssa
• sen ja kahden lisävärin suhde on melko suurella varmuudella ja verraten helposti toteutettavissa aitoa vastaavasti.

Arvattavasti keskustelu Matisan värinvalinnasta jatkuu, vaikka pääpintojen maalaustyö on jo suoritettu.

Maalaus toteutettiin kesällä 2009 tehdyn pohjamaalauksen tapaan ruiskumaalauksena kaksikomponenttimaalilla. Työ tehtiin ulkona lähes optimaalisissa sääolosuhteissa torstaina 28.7.2011. Raiteentukemiskoneen parissa Museoveturiseuran aktiiveille riittää yllin kyllin työtä vielä katon maalauksessa, rungon ja eri komponenttien viimeistelymaalauksissa, ikkunalasien hankkimisessa ja kiinnittämisessä sekä ulkoisten varusteiden konservoinnissa ja kiinnittämisessä (kuva: Simo Tuominen 28.7.2011).

Matisa ulkoilee

Eilen iltäpäivällä Matisa pääsi kattelemaan ulkoilmaa,näyttelytiloissa tapahtuvan muutoksen vuoksi.Matisan kaverina vuosikaudet olleet Vanaja,Lokomo ja Frichs poistuivat ja tilalle tuotiin viimeinen valmistunut lättähattu Dm7 4216.

Veturit siirtyivät toiseen piltuuseen ikäjärjestyksessä 1932.1944 ja 1949 joista viimeksi mainittu on ajokuntoinen.Matisakin etenee hiljalleen kohti pintamaalauskuntoa.Pienellä kalustomuutoksella saatiin Matisaa varten kauan kaivattua lisätilaa.

Talvitauko ohi

Talkookausi ponnahti liikkeelle tiilitallin kulmilla.Pekka edisti Matisaa eteenpäin ja muu joukko paranteli paikkoja niin museovieraita kuin omaa viihtyvyyttä silmällä pitäen.Miesten vessaan rakentui laminaattilattia ja saunalla oli pesupäivä vuorossa näin kauden aluksi.Asemalla oleva kioskin tila käytiin siivoamassa imurin voimin ja ikkunoista pestiin liat pois.Asemalaiturin puolella olevat ikkunat jäi rauhaan,olis eronnut liikaa kokonaisuudesta pesun jälkeen.

Työn jäljet

Tämä merkintä on suora kuvallinen jatke edelliseen kirjoitukseen. Siispä alla on yksityiskohta äitienpäivää edeltävänä lauantaina tehdyn työn tuloksista.



Yllä on työskentelyalusta, eli säilytyslaatikon kansi, ja alla paikalleen hitsattu sarana.

Ensimmäinen vuosi on siis takana Museoveturiseuran Matisa-projektissa ja vielä on paljon työsarkaa jäljellä ennen kuin tämä laite pääse takaisin julkisesti esille.

Saranat paikalleen

Projektia heräteltiin talviteloilta Museoveturiseuran kevään toisessa talkoopäivässä. Runkoa reunustavien varustelaatikoiden kansien vanhat saranat leikattiin pois ja uudet hitsattiin tilalle. Nyt laatikoiden kannet toimivat kuin uudet.



Pintamaalaus askarruttaa edelleen. Perustyö teetettäneen ulkopuolisella urakoitsijalla, koska seuralla ei ole omaa ruiskumaalauskalustoa. Paljon pensselöitävää jää silti talkooväellekin. Iso kysymys on edelleen ratkaisematta: minkä historiansa vaiheen värit Matisa saa?

Lasitusta

Sunnuntaina pidetyssä Museoveturiseura ry:n vuosikokouksessa tehtiinn kesän talkoolinjausta ja Matisan teko jatkuu.Peltityöt ovat pääosassa mutta samalla suunniteltiin pintamaalausta ja lasitusta.Vaihteehtoja löytyi niin et hirvitti.Peruslasista,akryylin kautta polykarbonaattiin ja lopuksi tuo tuttu laminoitulasi.Normi ikkunalasi hylättiin heti ja uv-suojaamattomat akryylit ja polykarbonaatti samantien.Vahvimpana vaihtoehtona on laminoitu lasi joka päihitti hinnaltaan tuon metsäkoneisiin tarkoitetun polykarbonaatin reilusti halvemmalla hinnalla vaikka lasit tehdään mallin mukaan.

Kun tehtailijalle soittelin niin kertoi et laseihin saa vaikka happoleimat kuten vahoissa ikkunoissa,kerroin että se tuskin on tarpeen,muttei sitä koskaan tiedä.

Osoitteenmuutos

Matisan kotipaikan osoite muuttuu. Tosin vain virtuaalisesti – itse raiteentukemiskone ei lähde mihinkään Toijalan veturitallista. Veturimuseon ja Museoveturiseura ry:n WWW-sivujen osoite on nykyisin http://yhdistykset-akaa.fi/veturimuseo

Toijalan, sittemmin Akaan, kaupunki tarjosi yhdistyksille kotisivutilaa palvelimellaan 1990-luvun loppupuolelta aina vuoteen 2008 saakka. Laitteistopäivityksen tultua väistämättä eteen kaupunki ei katsonut enää mahdolliseksi jatkaa palvelua, olihan moni yhdistys jo siirtänyt sivustonsa erilaisiin ylläpitoa helpottaviin julkaisujärjestelmiin. Siirtymäkaudeksi 2009 kaupunki tarjoaa vielä ostopalveluna hankitun web-hotellipalvelun, mutta viimeistään tämän vuoden loppuessa yhdistysten on löydettävä sivuilleen uusi koti.

Veturimuseon, samoin kuin parin muun akaalaisen yhdistyksen, sivut on siirretty Nebulan tarjoamaan web-hotelliin. Niille on rekisteröity domain-nimi, joka ei juuri poikkea vanhasta. Veturimuseonkin sivujen osoite on lähes sama kuin aikaisemmin: vain yhdistykset-sanan perässä on nyt viiva pisteen sijasta. Vanha osoite lakkaa toimimasta vuoden 2009 lopussa, joten Veturimuseon sivuille osoittavat kirjanmerkit ja mahdolliset linkit toivotaan päivitettävän ajan tasalle.

Onko Veturimuseo sitten yhdistys? Ei varsinaisesti, vaikka museon toinen ylläpitäjä ja omistaja – Akaan kaupungin rinnalla - onkin Museoveturiseura ry. Seuran ansiosta museon sivuja saatiin pitää kaupungin yhdistyksille tarkoitetussa web-hotellissa.

Veturimuseon sivut ovat olleet rakenteeltaan samanlaiset julkaisemisestaan, maaliskuusta 1998, saakka. Vaikka ne aikanaan saivat kiitosta jopa opetushallitukselta, on aika ajanut jo kauan sitten niiden ohi. Sivut eivät valitettavasti noudata mitään W3C:n standardia. Myös sivujen päivittäminen on todettu työlääksi. Verkottuneessa maailmassa on kuitenkin parempi olla "online" edes huonoilla sivuilla kuin ei ollenkaan, joten Veturimuseon "old school" -sivusto saa palvella sellaisenaan uudessakin osoitteessa niin kauan kuin Museoveturiseuran piirissä mahdollisesti joskus ryhdymme uudistamaan sivuja.

Veturimuseo ja Museoveturiseura ry kiittävät Akaan kaupunkia pitkäaikaisesta hyvästä web-hotellipalvelusta.