Värivalinta osoittautui hankalaksi. Museoveturiseuralla oli apunaan parhaat voimat tietojen etsimiseksi mm. viranomaisten arkistoista, mutta tietoja ei löytynyt. Säilyneet kuvalähteet eivät ole antaneet tästä yksilöstä juurikaan väri-informaatiota. Mustavalkovalokuvia on säilynyt runsaasti, mutta ne antavat vain karkeaa suuntaa värisävyjen suhteen. Jarmo Pyytövaaran kesällä 1974 Lahdessa kuvaama sisartoppaaja Ttk-Rto 9 näyttää kuvassa mustalta, mutta ainakaan musta ei Toijalan Matisa, samaan aikaan nimellä Ttk-Rto 10, ole missään vaiheessa ollut.
Värisävyn etsimisessä jouduttiin turvautumaan perinteiseen konservoinnin materiaalimäärittelymenetelmään eli poistamaan maalikerroksia halutun sävyn löytämiseksi. Pohjimmainen maalikerros oli vaaleanvihreä. Sen päälle oli maalattu tummanvihreitä kerroksia. Näiden päällä oli kerros ja paikoin useampi koneen viimeiseksi jääneestä värisävystä kertovaa pääosin punakeltaista väritystä.
Punakeltaisen värityksen suhteen olisi ollut ongelmallista palauttaa mainitun kahden päävärin suhdetta koneen eri osissa johonkin todellisuudessa käytössä olleeseen yhdistelmään. Viimeiseksi jäänyt, hylkäyshetkellä vuonna 1984 käytössä ollut väritys olisi ollut verraten helppo palauttaa, mutta sitä ei haluttu tehdä. Museoveturiseura tavoitteli väritystä, joka koneessa on ollut siihen aikaan, kun Veturimuseon veturit tai ainakin niiden enemmistö on ollut aktiivikäytössä - toisin sanoen ulkoasua 1950-luvun lopun ja 1970-luvun alun väliltä. Yhteys Veturimuseon vetureihin on museon kokoelmapolitiikan kannalta erityisen keskeinen kysymys, koska raiteentukemiskoneen sisällyttäminen veturimuseon kokoelmien keruuperiaatteisiin on oikeutetusti kyseenalaistettavissa.
Pohjimmaisen vaaleanvihreän maalikerroksen osalta ei päästy varmuuteen, oliko kyseessä pohjamaali, ns. tehdasväri vai Suomessakin käytössä ollut väri. Museoveturiseura päätyi toiseksi vanhimpaan värikerrostumaan, joka jossakin määrin muistuttaa tuttua "veturinvihreää". Tummanvihreä oli sikäli helppo valinta, että se on ollut selkeä pääväri (kuten mahdollisesti aivan aluksi myös alimmainen vaalenvihreä kerros) eikä sen kanssa näytä käytetyn muita lisävärejä kuin yllä linkitetyssä Pyytövaaran vuoden 1974 toista Matisa-yksilöä esittävässä valokuvassa esiintyvää kattorakenteiden harmaata ja tiettyjen komponenttien punaista. Kuvassa Matisa on vielä hetken vuoden 2009 mukaisessa harmaassa pohjamaalissaan - harmaa pohjamaali ei löydettyjen maalikerrosten mukaan ole missään määrin aito, mutta puoltaa paikkaansa jäädessään näkymättömiin ja ennen kaikkea turvatessaan pintamaalin säilyvyyden (kuva: Simo Tuominen 28.7.2011).Onko valittu väritys aito? Aitouden käsite on museologiassa problemaattinen. Matisaan verrattavissa olevan teknillisen järjestelmän - tässä tapauksessa Messerschmitt Bf 109 -lentokoneen - entisöinnin problematiikasta kirjoittaa Keski-Suomen Ilmailumuseon emeritusjohtaja Hannu Valtonen museologian (heritologian) tieteenalan väitöskirjassaan seuraavasti: "Miten määritellä käsite 'aitous', kun kyseessä on lentokoneen kaltainen objekti, jonka luonteeseen kuuluu sen käytössä ollessa jatkuva korjaus ja muuntelu? Millä perusteella valitaan vaikkapa se ajankohta, johon ilmiasu tähdätään silloin, kun kone joudutaan vaikkapa maalaamaan?" (Valtonen, Hannu: Tavallisesta kuriositeetiksi - kahden Keski-Suomen Ilmailumuseon Messerschmitt Bf 109 -lentokoneen museoarvo. Diss. Keski-Suomen Ilmailumuseon julkaisuja 9. Jyväskylä 2006. S. 55).
Museoveturiseura valitsi tummanvihreän värisävyn perustuen kolmeen seikkaan:
- se on ollut käytössä kyseisessä raiteentukemiskoneyksilössä
- se edustaa samaa aikakautta kuin valtaosa Veturimuseon vetureista, eli väri on linjassa museon kokoelmien keruuperiaatteiden kanssa
- sen ja kahden lisävärin suhde on melko suurella varmuudella ja verraten helposti toteutettavissa aitoa vastaavasti.
Maalaus toteutettiin kesällä 2009 tehdyn pohjamaalauksen tapaan ruiskumaalauksena kaksikomponenttimaalilla. Työ tehtiin ulkona lähes optimaalisissa sääolosuhteissa torstaina 28.7.2011. Raiteentukemiskoneen parissa Museoveturiseuran aktiiveille riittää yllin kyllin työtä vielä katon maalauksessa, rungon ja eri komponenttien viimeistelymaalauksissa, ikkunalasien hankkimisessa ja kiinnittämisessä sekä ulkoisten varusteiden konservoinnissa ja kiinnittämisessä (kuva: Simo Tuominen 28.7.2011).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti